Yleensä syömisten suhteen omalla kohdallani suurin ongelma on, että aamulla ja aamupäivällä en kauheasti syö kiireen (lue: en jaksa nousta sängystä ajoissa :D) tai yksinsyömisneuroosin takia. Jätän siis mieluummin vaikka syömättä kuin syön yksin julkisella paikalla. Tosi tyhmä syy, mutta jostain syystä kynnys yksin syömiseen on ihan tolkuttoman korkealla.
Eilinen oli hyvä esimerkki tällaisesta päivästä. Syömiset painottuivat selkeästi iltaan ja herkkulakkokin lipsahti (sniisk) kun ruoanhimoissani löysin kaapista konvehtirasian jämät.
Aamupala (klo 8): banaani
Lounas (klo 13): tomaatti-mozzarella ciabatta ja novelle plus sinkki -juoma
Välipala (klo 16): Battery sugar free, klementiini ja rasvaton mansikka-mustikka-vadelmajogurtti
Päivällinen (klo 20): tomaatti-mozzarella täytteinen kananfilee, uunijuureksia, salaattia ja banaani
Iltapala (klo 23): juhlapöydän konvehteja ja valio pehmeä rasvaton maitorahka
Yhteensä kaloreita kertyi 1700kcal, proteiinia 1,3g/kilo ja kasviksia reilut puoli kiloa. Näin tarkastellen ei siis paha, mutta rytmitys on kyllä jotenkin kieroutunut. Aamupalan ja lounaan väli venähti (ja aamupala oli toooosi niukka) ja suurin osa päivän syömisistä tapahtui klo 20 eteenpäin. Oli kyllä ihan hullut mässyfiilikset illalla, eikä mikään ihme. Herkuttomuusputken katkeaminen harmittaa erityisesti, varsinkin kun tuo pienikin mässäys tuotti 300kcal ylimääräistä.
Plussaa on se, että ennen olisin jättänyt aamupalan ja lounaan kokonaan syömättä. Nyt olen yrittänyt aina syödä edes jotain. Tämän aamun aamiainen oli tosin taas pelkkä banaani... Ehkä pitäisi alkaa tehdä jääkaappiin valmiiksi jonkinlaisia hätäaamiaisia, kun vähintään joka toinen päivä nukun kuitenkin pommiin. Tosin unelma olisi se, että heräisin ajoissa ja nauttisin aamupalan kaikessa rauhassa. Aika harvoin tämä on onnistunut.
Plussaa eiliselle siitä, että kävin lenkillä ja kävelin koulumatkan. Liikuntaviikko siis korkattu.
tiistai 25. maaliskuuta 2014
maanantai 24. maaliskuuta 2014
Viikko 2
Toinen viikko kohti kesäkuntoa pyörähti käyntiin tänään. Tavoitteita tälle viikolle:
Syömiset
Liikunnat
Tänään olikin ihan supernätti ilma, joten kävelin koulumatkan. Heräsi mukavasti siinä talsiessa ja mieliala tuntui nousevan ihan kohisten. Kaiken huipuksi aikaakin meni suunnilleen saman verran kuin mitä bussilla kulkiessa.Tätä lisää :)
Syömiset
- Herkkulakko jatkuu!
- Alkoholilakko jatkuu muuten, mutta lauantaina on lupa nauttia muutama juoma kohtuudella kaverin tupareissa.
- Edellisen viikon tavoitteet on edelleen mukana: kasviksia ja proteiinia!
- Vesimäärän lisääminen 2 litraan vuorokaudessa (nyt juon ihan liian vähän)
Liikunnat
- C25K: 4 lenkkiä (ensimmäisen viikon 2 viimeistä ja toisen viikon 2 ensimmäistä)
- Saleilun aloitus siirtyi tälle viikolle eli 2 ensimmäistä salireissua
- Hyötyliikunnan lisääminen: portaat hissin sijaan ja välimatkojen kävelyä
Tänään olikin ihan supernätti ilma, joten kävelin koulumatkan. Heräsi mukavasti siinä talsiessa ja mieliala tuntui nousevan ihan kohisten. Kaiken huipuksi aikaakin meni suunnilleen saman verran kuin mitä bussilla kulkiessa.Tätä lisää :)
Viikkoraportti 1
Takkuilematta ensimmäinen viikko ei mennyt, mutta kokonaisuutena ihan hyvin kuitenkin! Tuloksena paino tänä aamuna 69,6kg eli alaspäin ollaan tultu. En tahdo enää koskaan nähdä vaa'asta seiska-alkuisia lukuja... Olo on muutenkin keveämpi, kun ei ole tullut mässytettyä kaikkea epäterveellistä.
Syömiset
Liikunnat
Tässä oli suurin takaisku, sillä pitkään jatkunut semiflunssa päätti taas jyllätä päälle... Sunnuntaina pääsin kuitenkin tekemään ensimmäisen C25K-lenkin ja oli kyllä hyvä fiilis! Olisin jaksanut juosta pidempiäkin pätkiä (nyt vuoroteltiin 20min ajan 1min juoksua ja 1,5min kävelyä), mutta on varmaan ihan hyvä aloittaa rauhallisesti.
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen ekaan viikkoon, nyt pitäisi hyökätä tokan kimppuun :)
Syömiset
- alkoholi- ja herkkulakko piti!
- tiistaina ja keskiviikkona kasvismäärä jäi himppasen alle puolen kilon ja torstaina johonkin 300g tietämille. Loppuviikkoa kohti panostin tähän enemmän ja sainkin muina päivinä puoli kiloa täyteen. Ihan hyvin omasta mielestäni, nyt vaan koitan pitää tästä kiinni :D
- proteiinit sain joka päivä 1,0-1,5g/painokilo välille, mutta vain muutamana päivänä pääsin ihan tuohon 1,5g asti. Kuitenkin suunnilleen oikeissa määrissä ollaan menty. Välipaloina olen nyt syönyt lähinnä hedelmiä, esim. rahkan syöminen välkkärinä voisi olla jees.
- järkevät annoskoot toimivat suurimman osan päivistä. Kerran hain lisää ja pari kertaa sorruin lappamaan lautasen aika täyteen..
- ruokailuvälit pysyivät hyvin 3-4 tunnissa. Välillä aamupalan ja lounaan väli pääsee lähemmäs viittä tuntia, mutta tälle en oikein koulun vuoksi voi mitään, kun aina ei ole tilaisuutta syödä välipalaa tuossa välissä.
Liikunnat
Tässä oli suurin takaisku, sillä pitkään jatkunut semiflunssa päätti taas jyllätä päälle... Sunnuntaina pääsin kuitenkin tekemään ensimmäisen C25K-lenkin ja oli kyllä hyvä fiilis! Olisin jaksanut juosta pidempiäkin pätkiä (nyt vuoroteltiin 20min ajan 1min juoksua ja 1,5min kävelyä), mutta on varmaan ihan hyvä aloittaa rauhallisesti.
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen ekaan viikkoon, nyt pitäisi hyökätä tokan kimppuun :)
maanantai 17. maaliskuuta 2014
Viikko 1
Jeepä jee, näin se homma pyörähtää käyntiin! Tässä siis viikon 1 tavoitteita ja ohjenuoria:
Syömiset
Syömisten suhteen tavoitteet näyttävät aika moninaisilta. Otin kuitenkin vähän varaslähtöä jo viime viikolla, jolloin palauttelin syömisiä säännöllisemmiksi ja lisäsin kasvisten määrää ruokavalioon. Lisäksi jo viime viikosta alkoi herkku- ja alkoholilakko. Tämän viikon uusi juttu onkin oikeastaan proteiinin lisääminen. Tämän viikon ajan käytän kalorilaskuria, jotta saan kätevästi laskettua proteiini- ja kasvismäärät.
Liikunnat
Muut
Tänään siis luvassa vähän kyseenalaisia valokuvaussessioita :D Vähän jännittää laittaa julkiseen jakoon kuvia itsestään tällaisessa plösökunnossa, mutta niin sitä kehitystä tulee ainakin seurattua.
Vähän motivaatiokuvaa loppuun, nyt se alkaa <3
Syömiset
- kasviksia vähintään puoli kiloa päivässä
- proteiinia 1,5g per painokilo
- tasaisen ruokailuvälit (tavoite 3-4 tuntia)
- järkevät annoskoot
- ei herkkuja eikä alkoholia
Syömisten suhteen tavoitteet näyttävät aika moninaisilta. Otin kuitenkin vähän varaslähtöä jo viime viikolla, jolloin palauttelin syömisiä säännöllisemmiksi ja lisäsin kasvisten määrää ruokavalioon. Lisäksi jo viime viikosta alkoi herkku- ja alkoholilakko. Tämän viikon uusi juttu onkin oikeastaan proteiinin lisääminen. Tämän viikon ajan käytän kalorilaskuria, jotta saan kätevästi laskettua proteiini- ja kasvismäärät.
Liikunnat
- aloita juoksutreenit couch to 5k -appin avulla (9 viikon juoksohjelma sohvaperunasta 5km juoksuun)
- aloita salilla käynti 1-jakoisella ohjelmalla kaksi kertaa viikossa
- jatka treeneissä käyntiä kerran viikossa
Muut
- ota kuvat aloitustilanteesta
- ota mitat aloitustilanteesta
Tänään siis luvassa vähän kyseenalaisia valokuvaussessioita :D Vähän jännittää laittaa julkiseen jakoon kuvia itsestään tällaisessa plösökunnossa, mutta niin sitä kehitystä tulee ainakin seurattua.
Vähän motivaatiokuvaa loppuun, nyt se alkaa <3
Kevään suunnitelmia - 12 viikon kesäkuntoon 2014 -projekti
Olen aina ollut projekti- ja listaihmisiä, eli selkeästi kirjatut tavoitteet ja etenevä ohjelma motivoivat kovasti. Kirjaan tänne blogiin aina viikon tavoitteet ja raportoin sitten viikon aikana, miten homma sujuu. Lisäksi viikon päätteksi laitan yhteenvetoa tavoitteiden saavuttamisesta.
Jee, oon ihan tosi innoissani tästä! Aurinko paistaa ja lenkkipolut kutsuu :)
torstai 13. maaliskuuta 2014
Takaisin täällä
Täällä on ollut aika pitkä postaustauko. Syynä tähän on ollut kouluhommien runsaus ja tämän myötä taka-alalle jäänyt terveellistymisprojekti. Koitan päivitellä kuulumisia tänne taas säännöllisemmin, se auttaa pitämään tavoitteet mielessä.
Ärsyttää se, miten helposti annan itseni syödä vähän huonommin ja olla liikkumatta muiden kiireiden takia. Kyllä kiireet ihan todellisia ovat, mutta niitä tulee varmasti olemaan enemmän tai vähemmän koko elämän ajan. Pitäisi priorisoida elämäntaparemonttia (heh, inhoan tota sanaa :D) nyt, jotta liikunnan ja terveellisen syömisen saisi luonnolliseksi osaksi elämää. Silloin ehkä muun elämän kiireet eivät tulevaisuudessa pääsisi vaikuttamaan arjen valintoihin niin paljon.
Tällä viikolla olen taas ryhdistäytynyt. Tavoitteena on ollut jälleen kerran kasvisten lisäys kuuluisaan puoleen kiloon päivässä sekä ruokailujen säännöllistäminen. Säännöllinen syöminen sen sijaan tuntuu olevan niin pirun vaikeaa. Pitää varmaan oikeasti laittaa kännykkä hälyttämään syömisen merkiksi ja suunnitella päivän ruoat pääpiirteittäin etukäteen. Nytkin kasviksia on mennyt joka päivä ihan mukavasti, mutta säännöllinen syöminen on onnistunut vain yhtenä päivänä. Loppuviikon kokeilen oikeesti sitä hälytyssysteemiä.
Liikunta on lisääntynyt hiljalleen. Treeneissä olen käynyt nyt joka viikko (taas eilen!) ja koiran kanssa on tullut tehtyä pitkiä lenkkejä, kun ilmat ovat olleet niin kauniit. Samasta syystä bussimatka on aika usein vaihtunut kävelyksi. Tänään olisi tarkoitus avata lenkkikausi.
Paino oli aamulla 70,2kg kun se 2 viikkoa sitten oli 70,0kg. Aika samoissa pysytty siis.

Tilaa:
Kommentit (Atom)