Tänään vaaka antoi lukeman 67,7kg eli +100g viime viikosta. Käytännössä paino on siis pysynyt samana. Vähän ärsyttää, koska tuntuu ettei paino oikein korreloi omaan fiilikseen. Olo on kevyt ja hyvä, liikuntaa on tullut harrastettua runsaasti ja syömiset ovat pääosin hanskassa. Ehkä olisi kuitenkin aika taas tarkastaa ruokapuoli ja ottaa taas hetkeksi kalorilaskuri käyttöön?
Kuitenkin, 12 viikon kesäkuntoon -proggis on päättynyt, joten voisin vähän tarkastella tavoitteita ja niiden toteutumista. Sen voin sanoa heti, että ihan kesäkunnossa ei olla :D. Paremmassa kuitenkin kuin 12 viikkoa sitten. Alkuperäiset tavoitteet ja projektin suunnitelma löytyvät täältä.
Painon laskeminen 70,2kg -> 64,2kg eli -6kg
Päivitin tämän tavoitteen toukokuussa siihen, että pääsisin normaalipainoon (66,2kg eli -4kg). Tällä hetkellä ollaan painossa 67,7kg eli projektin alusta on tippunut 2,5kg. Suurin osa tästä on tippunut ihan viime metreillä, aluksi paino sahasi aika lailla paikallaan. Jos tuon pudotuksen jakaa 12 viikon ajalle, tulee viikkopudotukseksi huikeat -200g. Ei ihan suurin pudottaja -tasoa, mutta onhan sekin alaspäin :D.
5km juoksukuntoon pääsy
Tämä on toteutunut! Juoksuohjelmasta on vielä 2 viikkoa jäljellä, mutta tällä hetkellä menee jo tuo 5km matka :) Aika hyvä fiilis kyllä, kun muistelen että keväällä aloitin 1-2min juoksupätkistä ja nyt jaksan juosta puoli tuntia putkeen.
Saliharjoittelu yksijakoisella ohjelmalla edeten kaksijakoiseen
Tämänkin voi sanoa toteutuneen. Takkuilleen alun jälkeen olen nyt viimeisen reilun kuukauden käynyt salilla säännöllisesti noin kaksi kertaa viikossa. Veljen kanssa väkästeltiin viikonloppuna mulle kaksijakoinen ohjelma,johon luultavasti kyllä siirryn vasta syksyllä, sillä saleilu jää pian kesätauolle salin kesäsulun vuoksi. Mutta kyllä, 1-jakoinen -> 2-jakoinen, tsek.
Ruokatottumuksien parantuminen
Tämänkin sanoisin toteutuneen. Syön nykyään säännöllisesti ja perusruokavalio on hanskassa sisältäen paljon kasviksia ja tarpeesi proteiinia. Herkkujen karsimista pitäisi edelleen tehostaa ja muutenkin syömisiä katsella tarkemmin, että paino varmasti laskisi.
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen kevään tuloksiin, vaikka täytyy sanoa, että paino olisi voinut laskea vauhdikkaamminkin. Erityisen tyytyväinen olen siitä, että liikunta kuuluu nykyään elämään lähes päivittäin. Tässä vielä koottuna viime viikon liikunnat:
Ma: (Vatsahaaste pvä 2)
Ti: (Vatsahaaste pvä 3)
Ke: Sali 1h
To: Rantalentis 2,5h, (vatsahaaste pvä 5)
Pe: Sali 1h, (vatsahaaste pvä 6)
La: Lenkki 30min, (vastahaaste pvä 7)
Su: Sali 1h, lenkki 35min
Seuraava kysymys onkin, miten tästä eteenpäin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti