sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Terveellinen toukokuu ja viikon 8 suunnitelmaa

Nyt kun Wapusta ja muista humputteluista on päästy tuntuu aika helpottavalta palata normaaliin arkeen. Viimeiset koulurutistukset odottelevat ja kalenteri näyttää illanviettojen ja muiden tapahtumien suhteen todella tyhjältä. Nyt onkin hyvä aika panostaa terveelliseen syömiseen ja liikkumiseen. Selailin kevään tekstejä ja liikuntalokeja taaksepäin ja huomasin, että vaikka olen lisännyt liikuntaa ja panostanut syömisiin, on tämä ollut aika sykäyksittäistä eikä kunnon rutiineja ole päässyt muodostumaan missään vaiheessa. Aina on tullut illanistujaisia, koulujuttuja tai muita häiritseviä tekijöitä, joiden vuoksi olen antanut itseni unohtaa päämäärän johon pyrin. Nyt toukokuussa kalenteri tosiaan kumisee tyhjyyttään, mutta vaikka menoja ilmaantuisikin (niinkuin aina elämässä tuntuu ilmaantuvan), yritän nyt muuttaa ajatteluani pidemmän tähtäimen tavoitteiden havittelun suuntaan. Joskus voi pippaloita jättää väliinkin tai olla vesilinjalla ja kavereiden kanssa voi kahvitella ja käydä syömässä myös ilman munkkia, pullia tai isoja ravintola-annoksia ruokaa. Olen siinä tilanteessa, että jotain on uhrattava, jos haluan tavoitteisiini päästä. Niiden saavuttaminen vaatii terveellisten valintojen tekemistä päivistä ja viikoista toiseen. Olen värvännyt läheisen ystäväni tähän tueksi ja pidämme nyt yhdessä tipatonta toukokuuta.


Sitten vähän ensi viikon suunnitelmaa. Tavoitteena siis nyt kevään rutistuksesta jäljellä olevien 5 viikon aikana saada syömis- ja liikkumisrutiinit kohdilleen (eli oikeiksi rutiineiksi) ja paino hiukan vauhdikkaampaan laskuun. Nythän pudotusta on tullut noin 2kg 3kk aikana... Niinhän sitä sanotaan, että hidas painonpudotus on sitä pysyvää pudotusta, mutta tää alkaa olla jo vähän turhan hidasta ainakin omaan makuun :D

Viikko 8

Syömiset

  • Tipaton (kaverin kanssa <3) ja omalta osaltani myös herkuton toukokuu alkaa! Tai alkoi oikeastaan jo wappupäivänä. 
  • Säännöllinen syöminen ja syömisten suunnittelu etukäteen
  • Huomioidaan jälleen riittävä kasvisten ja proteiinien saanti 

Liikkumiset

  • 2 kertaa salille
  • 3-4 kertaa lenkille
  • ainakin yksi pidempi venyttely, sen verran jumissa on välillä paikat olleet ettei ihmekään että liikunta ei ole houkuttanut ;)
  • kevään treenikerta
Tähän loppuun vielä kuva tämän päivän lounaasta. Oli hyvää ja täyttävää, ei tullut ähky ja nälkä pysyi hyvin poissa seuraavaan ateriaan asti. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti