![]() |
| Mun lemppari tsemppikuva <3 :D |
Nappasin itsestäni alusvaatekuviakin viime viikolla, mutta nyt kun näin ne koneella alkoi mietityttämään, haluanko sittenkään julkaista niitä. Vaikka täällä anonyyminä kirjoittelenkin, en tiedä haluanko sellaista materiaalia itsestäni nettiin. Pitää miettiä vielä asiaa. Sen voin sanoa, että pömppistä löytyy kuvienkin perusteella vielä karkoitettavaksi :D.
Tänään oli tämän kevään toisiksi viimeinen tentti. Olin laiska lukemisten kanssa ja luulen tulosten olevan sen mukaisia. Tentin jälkeen lähdinkin kunnon rageangsteissa salille ja siihen päälle vielä lenkille eli liikuntaviikko on avattu ryminällä. Jälkikäteen ajatellen en tiedä oliko tuo ihan fiksu veto, sillä nyt olo on ollut heikko. Söin siis treenaamisen jälkeen välipalaa ja siitä asti on ollut jopa vähän oksettava olo. Viime yön unetkin voivat kyllä vaikuttaa asiaan, kun viime hetken pänttäyksen lomassa tuli nukuttua vain reilut 3h. Katsotaan pystyykö sitä tänään syömään enää mitään, juuri ajatus ruoasta aiheuttaa lähinnä ällötystä.

Heeh edit, hyvin maistui kuitenkin parin tunnin chillailun jälkeen thaikkutyylinen kanakeitto, nams :) ja olokin jo parempi!
VastaaPoista