Viides viikko sujui mukavasti ja viime viikon alussa painoa oli 68,6kg. Viime viikon vietinkin sitten laskemassa (viikon teemana siis laskettelu ja herkkujen välttely ;) ). Tämän viikon alku on kulunut kouluhommia painaen ja nyt olisi aika rentoutua ja viettää wappua. Olen siis menossa poikaystävän kaveripiirin kanssa syömään. Tänään onkin luvassa vähän herkuttelua ja skumppakin varmaan avataan illan mittaa. Viikko 7 voisikin olla vaikka kohtuullisen herkuttelun viikko. Loppuviikosta olisi tarkoitus myös käydä katsastamassa lenkkipolut.
Huomenna sitten paluu arkeen. Glada vappen <3!
keskiviikko 30. huhtikuuta 2014
perjantai 18. huhtikuuta 2014
Viikon ruokia ja kuulumisia
Muutama esimerkki siitä mitä on tullut syötyä tällä viikolla:
Anteeksi huonot kuvat, olen vielä aika käsi uuden kännykän ja sen kameran kanssa :D Tuo kasvissosekeitto on sellainen aika normaali oma päivällisvalinta, jos aikataulu on kiireinen. Isken sen vain pakkasesta mikroon ja lisään lopuksi raejuuston. Jostain syystä istuu omaan makuun tosi hyvin, noms. Tortillat oli aika spessu valinta, aika harvoin tulee tehtyä kun on aika kallista ruokaa kaikkine täytteineen. Ei myöskään ihan terveellisimmästä päästä, mutta kun syö kohtuudella (itse söin kaksi) niin mielestäni ihan hyvä kompromissi mässytyshimoihin.
Salisuunnitelmat kosahtivat tältä viikolta, kun tajusin salin olevan kiinni yli pääsiäisen. Tietysti jos olisin ollut vähän huolellisempi olisin voinut tarkistaa asian ajoissa ja mennä alkuviikosta, joten ihan itseä voi tästä syyttää. Muuten liikkuminen on sujunut ihan mukavasti, tähän mennessä viikkoon on mahtunut luistelutreeni, yksi juoksulenkki ja yksi melkein kahden tunnin kävelylenkki koiran kanssa. Venytellä pitäisi kanssa, lihakset tuntuu olevan vähän juntturassa.
Paino oli keskiviikkona 68,9kg eli aika samoissa kuin 2 viikkoa sitten (tuolloin 68,8kg). Pöh. Toisaalta pelkäsin kyllä suurempaakin plussaa joten siihen nähden ei niin paha.
Tänään alkoi pääsiäisloma ja aloitan sen leppoisasti töissä iltavuorolla. Ihanaa kuitenkin, että tiedossa on viikko ilman opiskeluja! Tauko todella tulee tarpeeseen. Ensi viikolla odottelee myös Rukan reissu eli omalla kohdalla tämän kauden ekat ja vikat laskut :)
![]() |
| Maitorahkaa, sokeritonta mehukeittoa ja hedelmiä |
![]() |
| Tortillat <3 Kuvassa siis täytteitä :) Creme fraichen tilalla käytin turkkilaista jogurttia |
![]() |
| Kasvissosekeittoa (by Rainbow) ja raejuustoa |
Anteeksi huonot kuvat, olen vielä aika käsi uuden kännykän ja sen kameran kanssa :D Tuo kasvissosekeitto on sellainen aika normaali oma päivällisvalinta, jos aikataulu on kiireinen. Isken sen vain pakkasesta mikroon ja lisään lopuksi raejuuston. Jostain syystä istuu omaan makuun tosi hyvin, noms. Tortillat oli aika spessu valinta, aika harvoin tulee tehtyä kun on aika kallista ruokaa kaikkine täytteineen. Ei myöskään ihan terveellisimmästä päästä, mutta kun syö kohtuudella (itse söin kaksi) niin mielestäni ihan hyvä kompromissi mässytyshimoihin.
Salisuunnitelmat kosahtivat tältä viikolta, kun tajusin salin olevan kiinni yli pääsiäisen. Tietysti jos olisin ollut vähän huolellisempi olisin voinut tarkistaa asian ajoissa ja mennä alkuviikosta, joten ihan itseä voi tästä syyttää. Muuten liikkuminen on sujunut ihan mukavasti, tähän mennessä viikkoon on mahtunut luistelutreeni, yksi juoksulenkki ja yksi melkein kahden tunnin kävelylenkki koiran kanssa. Venytellä pitäisi kanssa, lihakset tuntuu olevan vähän juntturassa.
![]() |
| Lenkkimaisemaa :) |
Tänään alkoi pääsiäisloma ja aloitan sen leppoisasti töissä iltavuorolla. Ihanaa kuitenkin, että tiedossa on viikko ilman opiskeluja! Tauko todella tulee tarpeeseen. Ensi viikolla odottelee myös Rukan reissu eli omalla kohdalla tämän kauden ekat ja vikat laskut :)
maanantai 14. huhtikuuta 2014
Viikko 5
Syömiset
Liikunnat
- Panostus ruoan maittavuuden ja terveellisyyden yhdistelmään
- Uusia reseptejä kokeiluun
- Sano ei herkuille jatkuu
- Pääsiäisenä kotikotona syö illallinen kohtuudella, mutta kaikkea saa maistella
Liikunnat
- Tavoitteena 2xsali ja 3xlenkki
Kuva: https://www.pinterest.com/mustang587/fitness-motivation/
Liikuntarapsaa viikot 3 ja 4
Vaikka syömisten suhteen lähtikin mopo käsistä, niin ihan liikkumatta en sentään ollut. Kahden viimeisen viikon aikana olen käynyt kahdesti salilla ja lenkkejäkin on tahkottu siten, että sain 2. viikon 5km juoksuohjelmasta tehtyä läpi. Vähän hitaammassa aikataulussa on siis menty kuin mitä alunperin ajattelin.
Viikko 3
Ma: Lenkki 31min
Ti: -
Ke: Sali 1h
To: -
Pe: -
La: -
Su: Lenkki 31min
Viikko 4
Ma: Lenkki 31min ja sali 1h
Ti: -
Ke: Treenit 1h
To: -
Pe: -
La: -
Su: -
Viikko 3
Ma: Lenkki 31min
Ti: -
Ke: Sali 1h
To: -
Pe: -
La: -
Su: Lenkki 31min
Viikko 4
Ma: Lenkki 31min ja sali 1h
Ti: -
Ke: Treenit 1h
To: -
Pe: -
La: -
Su: -
Takaisin mässymaasta
Nyt viikonloppuna repsahti sitten ihan totaalisesti. Stressi ja väsymys kouluhommiin liittyen nousi viime viikolla tosi korkealle ja nyt viikonloppuna ei kiinnostanut yhtään ajatella mitä mässääminen tekee omalle keholle. Merkkejä tästä oli kyllä nähtävissä jo viime viikonloppuna, mutta nyt vasta repesi kunnolla...
Viikko sitten käytiin kaverin kanssa syömässä. Salaattia kylläkin, mutta kyytipoikana meni naksuja ja viiniä. Oli kyllä hyvää ja kiva myös viettää aikaa vanhan ystävän kanssa :)
Viikonlopun jälkeen pääsin kuitenkin vielä takaisin kartalle. En kuitenkaan panostanut tarpeeksi eväiden suunnitteluun, kun koulua oli vähän kummallisiin aikoihin eli välillä myös iltaisin. Välillä tulikin syötyä liian vähän ja välillä liikaa ja välillä kasvikset unohtuivat kokonaan.
Nyt viikonloppuna tosiaan unohtui sitten kaikki järki. En oikein tiedä mitä ajattelin (en varmaankaan mitään?), mutta kaikenlaista tuli syötyä, kuvista saa ehkä vähän osviittaa.
Lauantai-iltana oltiin siis syömässä kolmen ruokalajin illallinen. Siitä sitten seuraavana aamuna brunssia ja eilen illalla vielä hamppariateriaa.
Olin jo melkein vetämässä tämänkin päivän ranttaliksi, mutta sitten ONNEKSI eksyin lueskelemaan muiden blogeja ja tajusin että ei tämä näin voi jatkua, jos koskaan haluan itseni kuntoon saada. Repsuja tulee, mutta niistä noustaan ja yritetään entistä kovemmin uudestaan.
Nyt ajattelin panostaa siihen, että kokkailen mahdollisimman hyvin itselle maistuvia ruokia ja koitan olla sortumatta yliterveellisyyteen (niinkuin pelkkää maitorahkaa ja kanaa kasvisten kanssa tms). Helposti menee niin, että terveellisestä ruoasta tulee ankean oloista, kun ei panosta esim. erilaisiin kasviksiin, vaihteluun ja maustamiseen. Hyvin tehty terveellinen ruoka on jopa paljon parempaa kuin yllä näkyvissä kuvissa rasvaa tihkuvat läskimätöt. Ja silti noihin tulee sorruttua uudestaan ja uudestaan... Eikä siinäkään mitään, jos silloin tällöin syö jotain raskaampaa, mutta itselläni (ja varmasti monella muullakin painonsa kanssa kamppailevalla) mopo lähtee helposti käsistä ja tulee syötyä lisää ja lisää kun "repsahdus" on jo tapahtunut. Vähän kieroutunut ajatusmalli, että jos sortuu syömään yhden karkin voi samantien vetää koko pussin. Pitäisi opetella kohtuutta niin tässä kuin monessa muussakin asiassa, kun on taipumusta äärimmäisyyksiin menoon ja ylilyönteihin.
Hirvittää ajatellakin odottelevaa vaakalukemaa. Voipi olla että plussaa paukkuu reilusti ja kylläkin ihan ansaitusti. Keskiviikkona sitten.
Kuvat: ylin kuva oma, loput järjestyksessä:
https://www.flickr.com/photos/nickgray/4334335543/
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Candy.jpg
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Lots_of_bacon.jpg
http://en.wikipedia.org/wiki/Onion_ring
Viikko sitten käytiin kaverin kanssa syömässä. Salaattia kylläkin, mutta kyytipoikana meni naksuja ja viiniä. Oli kyllä hyvää ja kiva myös viettää aikaa vanhan ystävän kanssa :)
![]() | |
| Vuohenjuustosalaatti, jostain syystä joukossa oli sipsejä?! Aika jännä resepti, mutta maistui hyvin. |
Nyt viikonloppuna tosiaan unohtui sitten kaikki järki. En oikein tiedä mitä ajattelin (en varmaankaan mitään?), mutta kaikenlaista tuli syötyä, kuvista saa ehkä vähän osviittaa.
Lauantai-iltana oltiin siis syömässä kolmen ruokalajin illallinen. Siitä sitten seuraavana aamuna brunssia ja eilen illalla vielä hamppariateriaa.
Olin jo melkein vetämässä tämänkin päivän ranttaliksi, mutta sitten ONNEKSI eksyin lueskelemaan muiden blogeja ja tajusin että ei tämä näin voi jatkua, jos koskaan haluan itseni kuntoon saada. Repsuja tulee, mutta niistä noustaan ja yritetään entistä kovemmin uudestaan.
Nyt ajattelin panostaa siihen, että kokkailen mahdollisimman hyvin itselle maistuvia ruokia ja koitan olla sortumatta yliterveellisyyteen (niinkuin pelkkää maitorahkaa ja kanaa kasvisten kanssa tms). Helposti menee niin, että terveellisestä ruoasta tulee ankean oloista, kun ei panosta esim. erilaisiin kasviksiin, vaihteluun ja maustamiseen. Hyvin tehty terveellinen ruoka on jopa paljon parempaa kuin yllä näkyvissä kuvissa rasvaa tihkuvat läskimätöt. Ja silti noihin tulee sorruttua uudestaan ja uudestaan... Eikä siinäkään mitään, jos silloin tällöin syö jotain raskaampaa, mutta itselläni (ja varmasti monella muullakin painonsa kanssa kamppailevalla) mopo lähtee helposti käsistä ja tulee syötyä lisää ja lisää kun "repsahdus" on jo tapahtunut. Vähän kieroutunut ajatusmalli, että jos sortuu syömään yhden karkin voi samantien vetää koko pussin. Pitäisi opetella kohtuutta niin tässä kuin monessa muussakin asiassa, kun on taipumusta äärimmäisyyksiin menoon ja ylilyönteihin.
Hirvittää ajatellakin odottelevaa vaakalukemaa. Voipi olla että plussaa paukkuu reilusti ja kylläkin ihan ansaitusti. Keskiviikkona sitten.
Kuvat: ylin kuva oma, loput järjestyksessä:
https://www.flickr.com/photos/nickgray/4334335543/
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Candy.jpg
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Lots_of_bacon.jpg
http://en.wikipedia.org/wiki/Onion_ring
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Salikausi avattu
Päivän fiilikset:
Eli pääsin viimein ekan salikerran kammosta yli, on kyllä voittajafiilis. Ja lihakset tutisee.
Omaan saliohjelmaani kuuluvat liikkeet:
Jalkaprässi
Ylätalja eteen kapealla kahvalla
Askelkyykky
Peck deck
Ojentajat taljassa
Hauikset taljassa
Pystypunnerrus
Vatsat
Vartalon kierto
Oli hyvä aika mennä ekaa kertaa salille näin aamupäivällä, kun kerrankin oli aikaa. Mukavasti löytyi tilaa tehdä, vaikka ei mitenkään tyhjää ollutkaan.
tiistai 1. huhtikuuta 2014
Viikko 3
Syömiset
Liikunnat
Ei siis mitään uutta ja ihmeellistä tällä viikolla. Paitsi tietysti se SALI :D
- Herkkulakko part 3 ;)
- Alkoholin kohtuukäyttö -haaste... viikonloppuna olisi taas luvassa kavereiden näkemistä, mutta tarkoitus olisi pysyä max 4 juomassa per ilta vaikka baariinkin tulisi lähdettyä
- Samat vanhat kasvikset ja proteiinit, mutta nyt koitan arvioida määriä ilman kalorilaskurin käyttöä. Myös vedenjuonti jatkuu
Liikunnat
- Viikon 2 lenkit Couch to 5km -ohjelman mukaan
- Salin korkkaus VIIMEINKIN
- Hyötyliikunta jatkuu, tavoitteena koululle kävely kolmena päivänä viikossa
Ei siis mitään uutta ja ihmeellistä tällä viikolla. Paitsi tietysti se SALI :D
Viikkoraportti 2
Viikko meni ihan mukavasti, tuloksena tosiaan vaakalukema 68,8kg. Jotenkin turvallinen olo, kun seiskalla alkavista numeroista on tultu jo ihan reilusti alaspäin. Ja samalla tosiaan napsahti ensimmäinen välitavoite eli selkeästi alle 70kg rikki, jeijee :) Olossakin huomaa pudotuksen olevan todellista, vaikka yhteensä vasta 2kg on tippunut. Tuntuu ettei vatsa enää pömpötä ihan samaan malliin ja vaatteetkaan ei kiristä.
Syömiset
Herkkulakko tosiaan hiukan kosahti, niinkuin raportoinkin tuossa yksi päivä. Tuon suklaakonvehtirepsun lisäksi mätin yhtenä iltana pitsaa... Plussana voi sanoa, että söin sitä kuitenkin vain puolikkaan ja kaverina oli iso kasa salaattia.
Lauantain luvallinen juhliminen riistäytyi vähän lapasesta juomisten suhteen ja tuli vedettyä ns täysillä. Mun sisällä tuntuu asuvan oikein kovan luokan bilettäjä joka vetäisee oksat pois ja elämän risaseksi aina säännöllisin väliajoin. Aina tämä ei siis vaadi alkoholiakaan, mutta aika usein jos seurakin siihen kannustaa. Mutta hauskaa oli :D Tosin sunnuntaina ei sitten ollutkaan niin hauskaa eikä ruoka oikein maistunut koko päivänä.
Muuten ruokien suhteen viikko meni oikein kivasti. Joka päivä sunnuntaita lukuunottamatta kasvisten puoli kiloa tuli täyteen ja protskuakin söin melkein joka päivä sen 1,5g/kilo. Ruokailut olivat myös yllättävänkin säännöllisiä lukuunottamatta maanantaita, josta kirjoitinkin erillisen postauksen. Vettäkin meni se tavoitellut 2l päivässä.
Liikunnat
Lenkkeily on lähtenyt hyvin käyntiin. Olen nyt juossut C25K:n mukaisen ensimmäisen viikon ja tämän viikon maanantaina aloitin toisen. Eli viime viikolle kertyi kaksi puolen tunnin lenkkiä. Lisäksi hyötyliikuntana kävelin kolmena päivänä viidestä koulumatkan, n. 3km. Salille sen sijaan en vieläkään päässyt. Ehkä liikuntatavoitteet ovat kuitenkin olleet vähän turhan vaativat. Tälle viikolle vähän kevyemmät tavoitteet, mutta sinne salille olisi kyllä nyt jo pakko mennä. Jotenkin vaan ujostuttaa mennä uudelle salille joka huhupuheiden mukaan on vielä aina ihan tukossa. Rohkeutta pitäisi siis keräillä oikein urakalla.
Lisäsin muuten tuollaisen mitat -välilehden, johon kirjasin tämän hetken sentit. Huomaa kyllä mitoistakin että ylimääräinen fläsä on lähinnä jenkkiksissä ja masussa :D Kuviakin yritin ottaa, mutta en mitenkään saanut napsittua itsestäni kännykällä järkevän näköistä kokovartalokuvaa.. ääh. Yritys jatkuu.

Eka tavoite saavutettu!
Tänä aamuna 68,8kg <3 Illemmalla lisää viime viikon ja viikonlopun kuulumisia :)
Tilaa:
Kommentit (Atom)